Rjazán Trotters

Skagi R.

.

Rekisteritiedot VH19-270-0001.
Rotu, sukupuoli Kylmäveriravuri, ori.
Syntymäaika, ikä 10.01.2019, 3-vuotias.
Väri, säkäkorkeus ruunikko, 155cm.
Kasvattaja Ravitalli Rusko, Suomi.
Omistaja siinau (VRL-13855), Rjazán Trotters.
Statistiikka 0: 0-0-0. (v%0 / s%0).
Ennätykset, VT€ 00,0 - 0v€.

Keväällä 2019 tuli päähänpisto, että talliin oli saatava lämminveristen lisäksi joku kylmäverinen ! Alkuun tietysti katseltiin tarkkaan kaikki suomenhevoset, mutta kun ei mitään mielenkiintoista tullut vastaan, niin päädyttiin sitten kylmäveriravuriin, vieläpä kaksin kappalein ! Skagi saapui talliin juuri 3-vuotiaaksi kääntyneenä, ja kaikkien iloksi valmiiksi ajo-opetettuna. Ostettiin sitten lisäksi vielä Skagille kaveriksi kylmäveritamma, jos vaikka tulevaisuudessa tulisi ajankohtaiseksi sukua jatkamaan..

Skagi on luonteeltaan melko orimainen mutta, kunnioittaa ihmistä eikä ole koskaan osoittanut minkäänlaista huonoa käytöstä enää aikuisiällä hoitaessa, tai taluttaessa. Tammoille se machoilee minkä kerkiää, ja se käyttääkin tarhassa aikansa pörhistelyyn, ja tammoille huuteluun. Muut orit se sietää juuri ja juuri, että se pystyy niiden kanssa yhteislenkkiä heittämään, sekä kilpailemaan. Mutta turvallisuuden takia, ja ikävien välikohtauksien välttämiseksi, Skagi tarhaa yksin kaikessa rauhassa. Ajaessa tykkää toisinaan sikailla, ja tarpeeksi kauan ajamattomana se alkaa kerätä painetta, ja on hyvinkin kuuma ajaa. Painaa jonkin verran remmille, ja Skagi täytyy pitää koko ajan aktiivisesti treenissä jos haluaa että sillä juoksu kulkee kilparadoillakin.
© siinau.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Sijur R. ruunikko, 152cm. ii. Stjerneflaks KTK-II. iii. Isbjørnen evm
iie. Pole Stjerne em
ie. Nattfjäril KTK-III, 22,6aly. iei. Wölsúng evm
iee. Nåttfilja evm
e. Alwilda R. ruunikko, 150cm. ei. Torgeir 27,0ake. eii. Ragnar
eie. Thora
ee. Ada von 24,5ake. eei. Bildeskapende von evm
eee. Opprinnelig von evm

Starttikalenteri

3-vuotiskausi, startit: 5: 0-2-1 - ennätykset: 39,3aly, voittosumma: 2 600v€
20.04.2019 - VRER - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€.
19.04.2019 - VRER - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€.
18.04.2019 - VRER - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€.
17.04.2019 - VRER - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€.
13.04.2019 - villit - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€.
12.04.2019 - villit - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€
11.04.2019 - villit - 2100m - 0/0 - 00,0, 0v€.

12.04.2019 - villit - 1609m - 2/8 - 40,5aly x, 900v€.
11.04.2019 - villit - 1609m - 4/8 - 41,1aly, 300v€.
10.04.2019 - villit - 1609m - 2/8 - 39,3aly x, 900v€.
09.04.2019 - villit - 1609m - 8/8 - 43,4aly.
08.04.2019 - villit - 1609m - 3/7 - 40,3aly, 500v€.

Ulkoasu © Cery 2018  ▪  Taustakuva © Bixabay  ▪  Hevosen Kuva © Luvat on, yksinoikeudella.
Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable

Rjazán Trotters